Sananen erinomaisuudesta

Sananen erinomaisuudesta

Taito ei synny kuplassa eikä se varsinkaan kehity mukavuusalueella. Aivan liian usein näkee turvallisuusalan ammattilaisten harjoittelevan omalla mukavuusalueellaan. Kaikki treenihän on hyvästä, mutta itselleen mukavalta ja helpolta tuntuvan osaamisalueen harjoitteleminen ei pohjimmiltaan tähtää kehittymiseen vaan sen sijaan oman egon silittämiseen. Tiedostaapa tekijä sitä itse tai ei.

Priorisoidaksemme harjoiteltavat osa-alueet meidän tulee alkuun määrittää omissa työtehtävissämme tarvittavien taitojen osa-alueet. Seuraavaksi jokaiselle harjoiteltavalle osa-alueelle annetaan tärkeysarvo sen perusteella kuinka tärkeäksi sen hallitseminen työtehtävissä koetaan. Tämän lisäksi jokaiselle osa-alueelle annetaan realistinen arvo sen mukaan kuinka hyviä olemme kyseisessä taidossa. Nyt jos koskaan on tärkeää pysyä puolueettomana ja arvioida oma tekemisen taso realistisesti. Näiden kahden tekijän erotuksesta pystymme lopuksi määrittämään mitä taitoa meidän tulee harjoitella eniten.

Esimerkki 1.
Aseenkäyttötaito henkilösuojaustehtävissä

Tekniikan osa-alue

Tärkeysarvo (1-10) Nykyinen taso (1-10) Harjoitteluprioriteetti #

Veto siviilivaatetuksessa

8 6  2

2

Veto vartijan asussa

2 8 -6 6

Äärimmäinen osumatarkkuus (15+ metriä)

9 5  4

1

Ampumanopeus 6 7 -1

4

Hätälippaanvaihto

6 8 -2 5

Häiriönpoistot

8 6 2

2

Välinevaihto 4 3 1

3

Yllä olevan esimerkin tavoin pystymme hyvin nopeasti määrittämään ne tekniikan osa-alueet, jotka vaativat eniten treeniä. Jos asetta kantaa pääasiassa henkilösuojaustehtävissä niin miksi ihmeessä viettäisi suurimman osan harjoitteluajasta harjoittelemalla vetoja duty-kotelosta haalarit päällä varsinkin jos se on jo valmiiksi yks vahvimmista osaamisalueista? Priorisoimalla harjoittelutarpeet pystymme käyttämään kortilla olevan ajan tehokkaasti ja aidosti kehittymään lähinnä hyvää oloa tuottavan mukamuka-harjoittelun sijaan.

Oheista mallia kannattaa hyödyntää osana kaikkea harjoittelua, olipa sitten kyseessä yksittäisen taidon harjoittelu tai esimerkiksi jokin suurempi taitokokonaisuus kuten vaikka tiimitoiminta ajoneuvoilla. Tämä mallihan kun kuitenkin taipuu niin yksittäiseen taitoon ja tekijään kuin monimutkaisiinkin kokonaisuuksiin aina tiimitoimintatasolle saakka!

Priorisoi, harjoittele, epäonnistu, kehity, loista!


Hemmo Päiveröinen
Pääkouluttaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *