Naisten turvakurssi

Järjestimme eilen kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi ilmaisen Naisten turvakurssin verkkokoulutuksena. Koulutukseen osallistui reilu parikymmentä kurssilaista ympäri Suomea. Kyseisen koulutuksen tavoitteena on lisätä osallistujien turvallisuusajattelua, tilannetietoisuutta sekä kykyä ennaltaehkäistä, purkaa ja torjua uhkatilanteita. Painopiste koulutuksessa on uhkatilanteiden tunnistamisessa sekä niiden purkamisessa. Eilisen koulutuksen innoittamana avaamme tässä vielä artikkelin muodossa yhtä koulutuksessa käsitellyistä…

Milloin ampumataito on riittävän hyvä

Milloin ampumataito on riittävän hyvä ja miten sitä mitataan? Varsinkin jos henkilö kantaa asetta työtehtävissään? Ampumaurheilussahan jokaisen harrastajan ampumataitoa on helppo verrata muiden tuloksiin ja siitä saa yleensä aika hyvän käsityksen ampujan ampumataidon tasosta. Työelämässä asetta käyttäville on sen sijaan luotu lukemattomia erilaisia ampumataidon mittareita, tasokokeita, jotka tulee yleensä suorittaa hyväksytysti vuosittain. Valitettavasti…

Mitä COVID-19 on opettanut meille turvallisuudesta

Niin kuin suurin osa muistakin turvallisuusuhkista Koronavirus iski suurimmalle osalle, itseni mukaanlukien, puun takaa. Tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan ole tarkoitus käsitellä sitä mitä olisi pitänyt tehdä toisin vaan keskitymme siihen mitä COVID-19 on opettanut meille turvallisuudesta. Ympäristön havainnointi Keväällä 2020 Korona-aallon iskiessä Suomeen näin ensimmäistä kertaa ikinä ihmisten aidosti kiinnittävän…

Revolveri työaseena, menneen talven lumia?

Onko revolverista ajanut aika ohitse ja onko varsinkaan työaseena niille enää mitään järkevää käyttöä? Harrastusaseinahan revolverit ovat mitä parhaimpia välineitä niihin liittyvän historian ja käyttöfiiliksen vuoksi, mutta entä työkäytössä? Onko joitain sellaisia työtehtäviä ja -tilanteita, joissa revolverit suorituvat pistooleita paremmin vai voidaanko revolverit jo päästää kokonaan eläkkeelle? Tässä kirjoituksessa syvennymme näkökulmiin revolverista…

Turvallinen aseenkäsittely

Turvallisuus on aina aseita käsitellessä se kaikkein tärkein asia. Ampumarataympäristössä turvallisuuden ehdoton noudattaminen on yksinkertaista ja usein helppoa, mutta työelämätilanteissa se on usein paljon monimutkaisempaa. Siksi on ensiarvioisen tärkeää, että työelämätilanteiden turvallisen aseenkäsittelyn erityispiirteet otetaan huomioon jo harjoittelussa. Alla käymme läpi Jeff Cooperin tunnetuksi tekemät neljä turvalliseen aseenkäsittelyn universaalia sääntöä…

Ensimmäisen aseluvan hakeminen

Yleinen mielikuva ampuma-aseen hankkimisesta ja siihen liittyvästä lupaprosessista on usein sellainen, että se on ylitsepääsemättömän vaikea, raskas ja mahdoton prosessi. Tosiasiassa ampuma-aseen hankkiminen on verrattain yksinkertaista kunhan tietää mitä on tekemässä. Tässä kirjoituksessa pyrimme yksinkertaistamaan lupaprosessin kiemurat, jotta etenkin ensimmäisen aseluvan hakeminen hieman helpottuisi. Keskitymme tällä kertaa nimenomaan ampumaurheilu- ja harrastusperusteella haettavan luvan…

Uhkatilanteiden hallinnan perusteet

Uhkatilanteilla tarkoitaan ongelmatilanteita, joissa syystä tai toisesta on olemassa kohonnut väkivallan uhka. Tällaisia tilanteita voi kohdata niin töissä kuin vapaa-ajalla. Uhkatilanteiden hallinta voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen, joiden hallinta ei vaadi yliluonnollisia itsepuolustustaitoja vaan maalaisjärkeä ja hieman asiaan perehtymistä. 1. Tilanteen tunnistaminen Potentiaalisen uhkatilanteen syntyminen on ensiarvoisen tärkeää tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta…

Vinkkejä asekurssin valintaan

Aseenkäyttö- ja ampumataito ovat sellaisia taitoja joita ei kannata yrittää opetella itsekseen kantapään kautta. Eri tasoista tietoa ja varsinkin mielipiteitä on toki tarjolla enemmän kuin tarpeeksi niin internetin kanavissa kuin alan eri piireissäkin. Haaste etenkin aloittelijalla on kuitenkin osata valita itselleen sopivat ja tarkoituksenmukaiset opit ettei sitten vuosien päästä joudu poisoppimaan…

Kouluttamisen helppous

Useat ovat varmasti kuulleet puhuttavan siitä kuinka opettajan kuuluisi olla tiedon siirtäjän ja mantrojen toistelijan sijaan fasilitaattori, joka inspiroi opiskelijoidensa suorituskykyä sekä mahdollistaa elinikäisen oppimisen. Olen tästä täysin samaa mieltä. Kuka tahansa voi toistella jonkun toisen luomaa sanomaa, mutta opiskelijan yksilöllisen potentiaalin hyödyntäminen ja suorituskyvyn kehittäminen ovatkin sitten paljon vaikeampia…

Sananen erinomaisuudesta

Taito ei synny kuplassa eikä se varsinkaan kehity mukavuusalueella. Aivan liian usein näkee turvallisuusalan ammattilaisten harjoittelevan omalla mukavuusalueellaan. Kaikki treenihän on hyvästä, mutta itselleen mukavalta ja helpolta tuntuvan osaamisalueen harjoitteleminen ei pohjimmiltaan tähtää kehittymiseen vaan sen sijaan oman egon silittämiseen. Tiedostaapa tekijä sitä itse tai ei. Priorisoidaksemme harjoiteltavat osa-alueet meidän…